Ajattelun tiloja

Ajattelun fasilitointia johtoryhmille ja tiimeille epävarmuuden keskellä


Ajattelu ratkaisee epävarmuuden ajassa 

Kun päätöksiä on paljon, mutta yhteinen suunta on sumuinen, ajattelun laatu ratkaisee. Autamme tekemään ajattelun näkyväksi, jotta yhteinen ymmärrys voi rakentua ja suunta kirkastua.

Epävarmuus ei ratkea lisäämällä tekemistä, vaan parantamalla ajattelua. Ongelma ei ole se, ettei ratkaisuja olisi olemassa vaan se, että ajattelu, jonka varassa niitä tehdään, jää kapeaksi tai näkymättömäksi. Yhteisen ajattelun voima jää valjastamatta.

Ajattelun aalloilla ei ole koulutus.
Se on ajattelun
infrastruktuuri organisaatioille.


Rakennetaanko tilaa ajattelulle?

Joskus jo yksi yhteinen ajatteluhetki riittää.

Milloin viimeksi ajattelitte yhdessä?


Aloita tästä:

Johtoryhmän strateginen ajatteluhetki (3–4h)

Ensimmäinen askel kohti selkeämpää suuntaa ja parempia päätöksiä. 

Fasilitoitu ja visualisoitu ajattelusessio, kun kaivataan uudistumista, mutta johtoryhmän keskustelut kiertävät samaa uomaa uudestaan ja uudestaan. 



3 pysähdystä epävarmuudessa

Fasilitoitu kolmen kerran kokonaisuus johtoryhmille ja tiimeille muutostilanteissa. 

 Ajattelun ja dialogin laatua sekä yhteyden kokemusta vahvistava kokonaisuus, kun halutaan kasvattaa johtajien ja esihenkilöiden kykyä toimia epävarmuudessa. 


Ajattelun herättäminen ja näkyväksi tekeminen


Livevisualisointi & sensemaking

Ajattelun näkyväksi tekeminen reaaliajassa.

Keynote-puheenvuorot

Ajattelua herättävät näkökulmat ja keskustelun käynnistäminen inspiraatio- ja kehittämispäiviin.

Ajattelukumppanuus johtoryhmälle

Tulossa syksyllä. 

Teemme ajattelusta näkyvää.

Yhdistämme dialogin, fasilitoinnin ja visuaalisen ajattelun tavalla, joka auttaa organisaatioita näkemään kokonaisuuksia ja rakentamaan yhteistä ymmärrystä.

Toimintafilosofiamme:


Ajattelu & dialogi

Kirkastamme ajattelua tilanteissa, joissa ei ole valmiita vastauksia.


Muutoskyvykkyys

Avaamme uusia  näkökulmia tilanteissa, joissa vanhat mallit eivät enää toimi.


Systeeminen hahmottaminen

Laajennamme näkökulmaa yksittäisistä tilanteista koko toimintaympäristöön. 


Inhimillinen syvyys

Kehitämme yksilöiden ja yhteisön toimintakykyä  paineen ja kuormituksen keskellä.
 

"Keväällä 2025 halusimme kirkastaa yhdistyksemme vision, mission ja strategiset painopisteet. Tavoitteena oli löytää yhteinen suunta, joka innostaa sekä hallitusta että jäsenistöä. Ajattelun aallot toimi fasilitoivana tukena kokonaisuuden suunnittelussa ja toteutuksessa.

Yhteistyö oli sujuvaa ja tavoitteellista. Fasilitointi toi tilaa ajatella, keskustella ja kuulla toisiamme uudella tavalla. Saimme arvokkaita oivalluksia ja jaetun näkemyksen suunnasta, joka antaa vahvan pohjan jatkokehittämiselle.

 Suosittelemme lämpimästi Ajattelun aaltojen asiantuntevaa ja osallistavaa otetta yhteisölähtöiseen uudistamistyöhön."

-Auli Sesay, Uraohjaajat ja -valmentajat ry

Rakennetaanko tilaa ajattelulle?

Yhdessä ajattelu auttaa sukeltamaan pintaa syvemmälle ja löytämään oivalluksia, jotka eivät synny kiireessä.