Yhdessä olemme enemmän.

Mikään muutos ei synny yksin. Se tarvitsee yhteisön viisautta, voimaa ja joskus myös ulkopuolista näkemystä, joka auttaa näkemään toisin ja uudistumaan.

Yhteistyö kanssamme on yhteistä ajattelua ja tekemistä siellä, missä muutos todella tapahtuu – arjessa, päätöksissä ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.

Tässä muutamia asiakkaitamme ja tarinoita siitä, millaista on ollut kulkea yhdessä muutoksen matkaa.

Johtoryhmän ajattelupaja: Oppiva ja elävä strategia

"Todella innostava päivä! Enpä muista, koska olisi mennyt neljä tuntia näin vilauksessa"
"Tuloksellista työskentelyä"
"Päivästä piirretty kuva oli erinomainen, se kokosi kaiken mieleen painuvalla tavalla ja paloi verkkokalvoille. Kuvaan palataan"
"Poikkeuksellisen taitavaa fasilitointia (menetelmät, fasilitaattorien keskinäinen työnjako ym.). Erityisesti arvostettiin sitä, että oli useita menetelmiä käytössä."
"Tästä on todella hyvä jatkaa strategiatyötä, saatiin aidosti aineksia eteenpäin"

Eli varsin tyytyväistä porukkaa meillä! Ja tämän palautteen voi ottaa todesta, sillä porukkamme on varsin avointa ja rehellistä suuntaan ja toiseen! 

-Katia Laakso, Henkilöstöpäällikkö / Sopimusvuori Ry

Johtajuuden ja uuden työyhteisön yhteistyön kehittäminen

"Laadimme johtamislupaukset ja toteutimme uuden työyhteisön kickoff-päivän yhteistyössä Ajattelun aalloilla -yrityksen kanssa. Kokemuksemme molemmista toteutuksista oli erinomainen.

Johtamislupausten laatiminen oli pidempi, usean kuukauden mittainen prosessi, kun taas Kick-off päivä toteutettiin yhden iltapäivän aikana. Ajattelun aalloilla-yritys hallitsi molemmat työskentelytavat ja toi esiin Ajattelun aalloilla yrityksen Anne-Majn ja Johannan vahvan asiantuntijuuden ja kehittämismyönteisyyden, jotka näkyivät sekä sisällön laadussa että työskentelytavoissa. Erityisesti arvostamme heidän kykyään luoda osallistava ja avoin keskustelukulttuuri, joka vahvistaa yhteisöllisyyttä ja luottamusta sekä heidän kykyänsä kuunnella asiakasta ja toteuttaa päivä juuri asiakkaan näköisellä tavalla.

Yrityksen toteuttamat visuaaliset kiteytykset olivat vaikuttavia. Visuaalinen kiteytys konkretisoi sovitut asiat ja tekee niistä helposti lähestyttäviä ja inspiroivia. Suosittelemme lämpimästi Ajattelun aalloilla -yritystä kaikille, jotka haluavat kehittää työyhteisöään ammattimaisesti, luovasti ja dialogin keinoin." 

Merja Lahtinen, Henkilöstöjohtaja / TampereMissio

Alla pääset tutustumaan tähän Caseen tarkemmin:

Case TampereMissio

Laadukasta johtamista lupausten voimin!

TampereMissiolla haluttiin vahvistaa johtajuuttaan ja rakentaa yhteinen pohja tulevaisuuden johtamiskulttuurille. Kun organisaatiossa pohdittiin tulevan vuoden painopisteitä, nousi esiin ajatus johtamislupausten laatimisesta – yhteisistä periaatteista, jotka ohjaavat johtamista arjessa. 

Dialogista yhteiseen ymmärrykseen

Prosessi starttasi alkuvuodesta Ajattelun aalloilla -tiimin (Johanna ja Annemaj) kanssa. Johtoryhmä ja esihenkilöt sukelsivat kolmeen kahden tunnin RETHINK-ajattelupajaan pysähtyäkseen pohtimaan, millaista huomisen johtajuutta TampereMissio tarvitsee ja millainen työyhteisö haluamme olla tulevaisuudessa.

Pajoissa käytiin avoimia keskusteluja johtamisesta, yhteisöllisyydestä ja muutoksesta. Katse suunnattiin rohkeasti eteenpäin ja pohdittiin, miten toimia ja johtaa jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Dialogin myötä syntyi yhteinen näkemys tulevaisuuden suunnasta ja arvoista.

Keskeiset teemat, avoimuus, rohkeus, kuuntelu, tasapuolisuus ja uudistuminen, muodostavat perustan TampereMission tulevaisuuden työyhteisölle ja johtamiselle.

Henkilöstö mukaan - yhteinen ääni kuuluviin

Johtamislupauksia ei rakennettu vain esihenkilöiden kesken, vaan koko yhteisö osallistui kevään ja kesän dialogihetkissä pohtimaan, millaista johtajuutta he toivovat ja millaisessa työyhteisössä haluavat olla. Ajattelun aaltojen valmennustiimi tuki prosessia luomalla esihenkilöille materiaalin, joka auttoi fasilitoimaan merkityksellisiä keskusteluja ja syventämään yhteistä ajattelua.

Materiaali sisälsi mikro-oppia dialogista, keskustelukysymyksiä ja visuaalisen pohjan tulevaisuuskuvan työstämiseen, ja lisäksi jaettiin lyhyt dialogiopas sekä inspiroivia podcasteja. Näin syntyi tila kuuntelulle, oivalluksille ja yhteiselle äänen kuuluviin saamiselle – ja vahvistui kokemus siitä, että tulevaisuuden johtajuus rakentuu yhdessä.

Johtamislupaukset ja tekoihin sitoutuminen

Elokuun kiteyttävässä työpajassa esihenkilöt kokosivat yhteen oman ja henkilöstön tuottaman aineiston ja muotoilivat niistä TampereMission johtamislupaukset. Kolmituntinen työpaja, jonka Annemaj ja Johanna suunnittelivat ja fasilitoivat, rakensi yhteistä ymmärrystä ja vahvisti dialogia. Sitä edelsi huolellinen analyysi yhteisöltä kerätystä aineistosta, mikä loi vahvan pohjan selkeiden ja vaikuttavien lupausten muotoilulle.

Työpajassa hyödynnettiin myös työn alla ollutta strategiaa, jolloin johtamisen kehittäminen kytkeytyi suoraan organisaation strategiseen uudistumiseen. Lopputuloksena syntyi yhteinen kokemus suunnasta, merkityksestä ja siitä, että "tätä tarvitsimme juuri nyt."

Tulokset ja vaikuttavuus

Prosessin ja johtamislupausten kiteyttämisen myötä TampereMissiolle muodostui:

  • Yhteinen johtajuuden selkäranka, johon jokainen voi nojata.
  • Yhdistävä kieli ja ymmärrys johtamisesta.
  • Toimintamalli, jota voidaan hyödyntää jatkossakin kehityskeskusteluissa, tiimipalavereissa ja arjen johtamistyössä.

Prosessi teki näkyväksi sen, että laadukas johtaminen rakentuu yhteisestä ajattelusta, vuoropuhelusta ja teoista, jotka vahvistavat yhteisön luottamusta ja muutoskykyä.

Se oli matka, jossa ajattelu muutti johtajuutta ja johtajuus koko yhteisöä.

Nämä logot kertovat matkoista, joita olemme saaneet kulkea yhdessä  erilaisten organisaatioiden ja ihmisten kanssa. Jokainen yhteistyö on ollut mahdollisuus pysähtyä, ajatella uudella tavalla ja löytää ratkaisuja, jotka vahvistavat sekä ihmisiä että yhteisöjä.

Olemme olleet mukana tilanteissa, joissa on tarvittu selkeyttä, rohkeutta ja uudistumista joskus johtoryhmien ajattelukumppanina, joskus koko yhteisön valmentajana. 

Yhdessä ja erikseen olemme auttaneet työyhteisöjä vahvistamaan ajattelun ja dialogin taitoja, kehittämään muutosvalmiutta ja tulevaisuuskestävyyttä sekä rakentamaan yhteistä ymmärrystä ja suuntaa epävarmuuden keskellä. Yritysten omistajien kanssa olemme lisäksi kehittäneet ja uudistaneet liiketoimintamalleja, jotka tukevat kestävää kasvua ja suunnan selkeyttä muuttuvassa toimintaympäristössä.